Vääntö Yle-leikkauksista: Perussuomalaisilta nyt vihreää valoa, vasemmistoliittoa hiertää

Pitkään leivottu Ylen parlamentaarisen työryhmän linjaus Ylen talousraamista ja tehtävistä läpäisi jo yhden merkittävän seulan. Uuden Suomen tietojen mukaan suuria säästöjä Ylelle esittänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmä hyväksyi jo tiistaina illalla Yle-työryhmän viimeisen kompromissiesityksen. Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä vahvistaa, että ryhmä on jo asian käsitellyt, mutta ei halua kertoa, mihin lopputulokseen se asiassa päätyi. ”Emme asiaa


Pitkään leivottu Ylen parlamentaarisen työryhmän linjaus Ylen talousraamista ja tehtävistä läpäisi jo yhden merkittävän seulan. Uuden Suomen tietojen mukaan suuria säästöjä Ylelle esittänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmä hyväksyi jo tiistaina illalla Yle-työryhmän viimeisen kompromissiesityksen.

Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä vahvistaa, että ryhmä on jo asian käsitellyt, mutta ei halua kertoa, mihin lopputulokseen se asiassa päätyi.

”Emme asiaa kommentoi ennen muita eduskuntaryhmiä, asian olemme kuitenkin käsitelleet”, Mäkelä sanoo.

Ylen tulevien vuosien talousraamien valmistelussa ääripäät ovat olleet merkittäviä säästöjä penänneet perussuomalaiset ja vasemmistoliitto, jonka on ollut vaikea niellä minkäänlaisia säästöjä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kertoi STT:lle, että ryhmä tekee päätöksen Ylestä vasta torstaina ja edustajat suhtautuvat siihen kriittisesti. Yle-työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen odottaa nyt kaikilta eduskuntaryhmiltä päätöstä torstaina, kun alunperin vastauksien piti olla valmiina keskiviikon aikana. PS:n lisäksi ainakin kokoomus ja keskusta ovat jo hyväksyneet kompromissin.

Yle-työryhmän toinen perussuomalainen jäsen Teemu Keskisarja kertoi tiistaina, ettei kannata kompromissia säästöjen riittämättömyyden takia, mutta tyytyy eduskuntaryhmänsä päätökseen. Tuo tiistaina tehty päätös oli siis kompromissille myönteinen. PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mäkelä kuitenkin painottaa, että jotta esitys menisi eteenpäin, siihen olisi kaikkien ryhmien sitouduttava.

”Tässä on pidetty se parlamentaarinen linja, että kaikkien pitäisi päätös hyväksyä, että se eteenpäin menisi”, Mäkelä sanoo.

Yle-työryhmän puheenjohtaja Marttinen joutui työn loppuvaiheessa käymään keskusteluja erityisesti PS:n kanssa, jotta laaja parlamentaarinen sopu Ylestä saataisiin, mikä on erityisesti vasemmistoa närästänyt.

Säästöpaketin merkittävin osa on jo aiemmin tiedossa olleet indeksijäädytykset, joita olisi tulossa useammalle vuodelle. Säästössä on siis kyse inflaatiosta johtuvien automaattisten menolisäysten leikkaamisesta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ylelle olisi jäämässä 9–10 prosenttia vähemmän rahaa vuonna 2027 verrattuna siihen, että rahoitus jatkuisi ennallaan ja Yle saisi indeksien mukaiset korotukset.

Yle kerää tulonsa erillisellä Yle-verolla. Yhtiön säästöjä on perusteltu osin sillä, että myös Ylen pitää osallistua julkisen talouden säästötalkoisiin. Ylen menot olivat viime vuonna noin 530 miljoonaa euroa. Työntekijöitä yhtiössä on reilut kolme tuhatta.